Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista.

Aivotutkimus on todennut sokerin aktivoivan samoja aivojen osia kuin kokaiini. Hei, olen Ronja, toipuva sokeriaddikti. Kuivilla pian 30 päivää, neljänkymmenen vuoden riippuvuuden jälkeen. Tämän riippuvuuden hoitoon ei maassamme liene tarjota terapiaa, katkoa tai vertaistukiryhmiä saati 30 päivän papukaijamerkkiä. Kuitenkin koen papukaijamerkkini ansainneeni ja matkan tähän pisteeseen varsin syväluotaavaksi. Kuukaudessa oppii paljon itsestään ja automaattisista käyttäytymismalleistaan.

Olin miettinyt paastoa jo varmaan vuoden päivät ja vuoden vaihteen jälkeen olin niin totaalisen kyllästynyt itseeni ja turpeaan olemukseeni, että kävin valikoimassa setin paastomehuja alennusmyynnistä. Paastoon laskeutuminen lähti liikkeelle luopumalla iltamässyttelystä ja keventämällä muitakin syömisiä. Kahvista luopuminen mietitytti ehkä eniten, mutta kun olin hiljalleen vähentänyt aamuisen annokseni vajaaseen mukilliseen, selvisin lopetuksesta yhdellä hankalalla päivällä.

Varsinainen paasto sujui yllättävän helposti, lukuun ottamatta infernaalisia lapsuuden kasvukipujen kaltaisia jalkasärkyjä joita podin usean yön ajan. Kipujen kanssa valvoessa ehti tekemään monenlaista tunnetyöskentelyä. Jäi ikuiseksi mysteeriksi, oliko kyseessä joku suolatasapainon häiriö, tai kenties oire vuosikymmenten prosessoitujen mössöjen kehosta poistumisesta. Paaston jälkeen olen huomannut, että jalkojen aina ennen vesihieronnassa kipuilevista lihaskalvoista ei tahdo enää löytää kipeää paikkaa etsimälläkään. Sen verran pelottava tuo kipukokemus kuitenkin oli, että tämä sai jäädä osaltani viimeiseksi ”pidemmäksi” paastoksi. Toisaalta surku. Ilman kipuiluja olisi jaksanut pidempäänkin, vaikka 5vrk paasto olikin se mitä olin ajatellut. Nälän tunnetta en kokenut koko aikana. Mutten myöskään mitään euforisia olotiloja, joita neljännen ja viidennen vuorokauden kohdilla lukemani ja kuulemani perusteella odottelin. Jalkakipujen lisäksi paaston alasajoon vaikutti paastosta seurannut kuntosalivaje ja hienoinen kyllästyminen siihen, ettei hirveästi ollut energiaa tehdä yhtään mitään. Miellyttävimmät olotilat taisivat olla ennen paastoa, sokerin alasajon jälkeen.

Paaston jälkeen olikin sitten vähän ihmeissään, että mitäs nyt. Kuitenkin perimmäinen tavoitteeni koko projektissa lienee se, ettei paluuta entiseen olisi. Paastosta palautuminen lienee se haasteellisin osuus. Ekan päivän lounas oli pari liotettua luumua, joiden huolelliseen pureskelemiseen ruoansulatuksen herättelemiseksi käytin kymmenisen minuuttia. Onnekseni mielitekoni siinä kohtaa olivat kauralesepuuro ja keitetty kananmuna ja niille taisinkin antaa periksi jo seuraavana aamuna. Puuroa ei jaksanut kuin kolmasosan entisestä. Kahvia ei voinut ajatellakaan ja leipää ei tehnyt mieli.

Kuitenkin, muiden riippuvuuksien tapaan, huomaan sokeriaddiktion muodostuneen osaksi identiteettiä. Sen kuinka sen assosioi muihin tekemisiin, samaan tapaan kuin tupakoinnin. Kun aikoinaan lopetin tupakoinnin, hoksasin yhdistäväni tavan puheluihin ja meni pitkän aikaa, etten sitten soitellut kellekään. Tupakkaa piti toki saada ruoan, kahvin, seksin ja kotiaskareiden jälkeen. Bussia tai kaveria odotellessa tai tauon merkiksi. Alkoholin seuraksi. Seuraksi. Ilojen ja surujen kruunaamiseksi. Aina oli hyvä syy vetää rööki. Samaan tapaan herkuttelun voi assosioida TV:n katseluun, rentoutumiseen ja asioiden juhlistamiseen ja erityisesti tiedostamattaan siihen, että saa harhautettua itsensä ajattelemasta tai käsittelemättä jotain mikä ehkä on elämässä pielessä, tuntematta jääneitä tunteita ja suremattomia suruja. Siinä kun napsauttaa aivot OFF-asentoon ja lappaa kaksin käsin karamellia nassuun parituntisen ajan arvostellen tosi-tv ihmisten hölmöilyjä, voi kai hetken kokea helpotusta ja ajatella ettei ne omat asiat oikeastaan hullummin olekaan.

Paastolla, kun ”ateriat” koostuivat tarkkaan mitatuista mehuannoksista, tuntui hyvältä nauttia ne hartaudella ja harkiten. Kynttilänvalossa ja tekemättä samanaikaisesti yhtään mitään muuta. Huomasi, kuinka oli tottunut siihen, että aamukahvilla rullasi somefiidiä tai muuta turhaa. Jos tähän sortui päivälliselläkin, saattoi samalla lapata itsensä ähkyyn ruokaa jota ei siinä ehtinyt kunnolla maistelemaan, saati pureskelemaan. Paasto-opeista valkeni myös se, että arkiateriat pitäisi periaatteessa pystyä nauttimaan kunnolla pureskellen ilman ruokajuomaa, sen sijaan että ne huuhdotaan juomalla alas. Muistin tästä, että oma lapsi ei pienenä juonut ruuan kanssa, vaan vasta lopuksi. Hänelle tapa oli sisäsyntyinen, mutta siitä on hänet tietysti kauhistellen poisopetettu, niin kuin varmaankin lapsille tehdään monen muunkin sisäisen viisauden suhteen.

Tänä päivänä ruokailulle pyhitetään oma hetki usein vain spesiaalitilaisuuksissa tai jos on jotain erityisen hyvää tarjolla. Tämä tyyli mahdollistaa myös satunnaisten prosessoitujen mössöjen nauttimisen, huomaamatta ettei niiden maussa tahi ravintosisällössä ole hurraamista. Pääasia että jotain mahantäytettä saa TV:n katselun tai netissä surffailun ohessa. Paitsi että opettelisimme syömään läsnäolevammin ja tietoisemmin, voisimme ruuan lisäksi suoda huomiotamme myös pöytäseurueelle, jos olemme niin onnekkaita, että joku perheenjäsen ehtii jakamaan ruokailuhetken kanssamme.

Tietoisemman syömisen lisäksi olen kuluneen kuukauden aikana opetellut muutoinkin tekemään ja keskittymään yhteen asian kerrallaan. Se on ainaiselle multitaskaajalle (lue ADHD:lle) haasteellista, mutta myös palkitsevaa kun enemmän asioita tulee tehtyä loppuun asti.

Mutta niin, se sokeri. Paaston aikana lähti 6 kiloa ja olo tuntui mukavan keveältä aiempaan olemukseen verrattuna. Koska ajattelin ettei paluuta entiseen ole, perehdyin KETO-ruokavalioon ja olen nyt soveltanut sitä omaan eloon. Kiteytettynä elimistö kouliintuu käyttämään energiakseen sokerin sijasta rasvaa. Paino ei ole paaston jälkeen noussut ja olen syönyt ihan hyvin. Hankin pahan päivän varalle levyn tummaa minttusuklaata ja 5kpl lakritsipatukoita. Söin eilen kokeilumielellä palan suklaata, mutten saanut siitä isompia kicksejä, eikä herkkujemmasta ole tarvinut sen enempää fantasioida. Tosin yhtenä päivänä, kun oikein joku suututti, huomasin mielitekojen heräävän saman tien. Eli selkeästi olen tunteita säädellyt sokerilla jo pitkään. Mutta joo. Näillä mennään, niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Paino ei ole noussut ja omissa nahoissaan viihtyy ainakin himpun verran paremmin. Verensokerikaan ei ilmeisesti heittele entiseen malliin, koska ruokakärtsä pirttihirmua ei ole viime aikoina näkynyt. Helpoksi kai tämän on tehnyt se, ettei minulla ole juuri sosiaalista elämää, jonka vuoksi joutuisi alituiseen valintojaan johonkin kahvipöytään selittelemään. Oma väki on jo tottunut, että tuommoinen tuo on. Ei maha mitään ;)