Kelpaanko näin?

Olen tunnistanut itsessäni syvään juurtuneen hylätyksi tulemisen pelon, joka aktivoituu täydessä voimassaan vain vuorovaikutuksessa minulle mitä rakkaimman ihmisen kanssa. Siis saaden ihan vauhkoksi ja taipumaan ratkaisuihin, jotka eivät ole kenellekään hyväksi. Kuvion toinen osapuoli on tietenkin sisäisestä myllerryksestäni ja sen aiheuttamasta pitkällisestä pahoinvoinnista autuaan tietämätön. 

Enimmäkseen en enää hirveästi piittaa siitä mitä minusta ajatellaan. En suostuisi painimaan sisäisen ristiriidan kanssa sen suhteen toimisinko itseäni vastaan vain ollakseni jollekulle mieliksi. Voin elää ja olla rauhallisin mielin sen asian kanssa, ettei minusta pidetä. 

Kun ihmissuhteessa tuntee olevansa täysin turvassa, siinä voi hetkellisesti väläyttää näkyville myös ne rumimmatkin persoonallisuutensa piirteet, vailla pelkoa hylätyksi tulemisesta. On kuitenkin syytä pitää mielessä, ettei öykkäröivää pirttihirmua kukaan pitemmän päälle jaksa, vaikka tuntuukin hyvältä tulla rakastetuksi kaikkina osineen. 

Vaikka voinkin puhua vain omasta kokemuksestani käsin, kenties hylätyksi tulemisen pelko on se selkärankaamme juurrutettu ohjelmointi, jonka avulla ihmiskunta on purematta niellyt kaiken sille tarjoillun hulluuden ja ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti tiedostamattaan myötävaikuttamassa viime vuosien tapahtumiin. 

Ehkä voisimme kukin tahollamme tarkastella, kuinka laaja on piirimme hylätyksi tulemisen pelon ja sen myötä myös hyväksynnän hakemisen suhteen. Kuinka paljon annamme tämän kuvitteellisen piirin määrittää omaa elämäämme koskevia valintoja. Ja kuinka paljon toimimme itseämme vastaan tämän kuvitteellisen piirin hylkäämisen pelossa. Voisimmeko ehkä pienentää piiriämme? Jopa niin pieneksi että yhden ihmisen hyväksyntä riittäisi. Vain sen jota aamulla pitää kyetä katsomaan peilistä silmiin. Ja jos sen myötä minimoisimme itseämme vastaan toimimisen nolliin, ehkä piirimmekin muovautuisi ymmärtäväisemmäksi ja hyväksyvämmäksi ihan luonnostaan ja kenties jopa toimisimme elävinä esimerkkeinä siitä, että noinkin voi olla ja elää, sellaista elämää jonka itselleen kokee hyväksi.