Mikä on ihme? Tänään tuli vastaani uudenkuun seremonioihin
liittyen kasvi nimeltään Jerikon ruusu, joka voi säilyä hengissä ilman vettä 50
vuotta ja herää eloon saadessaan kosteutta. Sitten sen voi taas kuivattaa ja
säilöä odottamaan seuraavaa kertaa. Ihmeellinen kasvi ajattelin. Sitten
katsahdin työpöydällä aurinkoa kohden kurottelevia mansikan, paprikan ja tomaatin
taimia. Toisen kukintansa aloittanutta bougainvilleaa. Millainen elämän ihme on
kaikkialla ympärillämme ja sivuutamme sen olan kohautuksella päivittäin. Saman
kaltainen sisäinen tieto, joka on kasvien siemenissä mahdollistaen niiden
kasvun ja kukoistuksen oikeissa olosuhteissa, löytyy myös meidän sisältämme.
Kaikki tieto siitä kuinka kukoistaa omana ainutlaatuisena itsenämme, on meihin
valmiiksi sisäänkirjoitettuna, kunhan vain herkistyisimme sitä kuulemaan.
Kasveilla on myös ihmeellinen kyky viestiä keskenään, aistia
verkostossaan yksilöt jotka tarvitsevat apua ja tukea niitä. Myös meillä
ihmisillä on oma verkostomme, johon olemme jatkuvassa yhteydessä, tiedostimme
sitä tai emme. Kenttä johon lähetämme ja josta vastaanotamme energeettistä
informaatiota jatkuvalla syötöllä. Kenttä jota emme saa lentotilaan. Verkko
jossa ei ole ajatuspoliisia ja faktantarkistus jää korkeamman Itsemme
harteille. Verkko joka ei kaadu auringonpurkaukseen tai palvelintilan
puutteeseen, vaan porskuttaa menemään ajasta ikuisuuteen, tuoden ulottuvillemme
kaiken sellaisen informaation, jonka vastaanottamisen taajuudelle olemme
virittäytyneet.
Kuinka voisimme tulla tietoisemmiksi siitä, millaista
informaatiota lähetämme ja vastaanotamme? Millaisia maailmoja olemme
energiallamme luomassa?
Kommentit
Lähetä kommentti