Jokainen hetki on ikuinen

Mieheni loputon kiinnostus taivaankappaleisiin on saanut minut silloin tällöin leikkimään seuraavalla 

ajatusketjulla, jonka yritän tähän nyt purkaa ja jäsennellä itsellenikin paremmin ymmärrettäväksi.

Koska valo kulkee 299 792 km sekunnissa, näemme esimerkiksi auringon sellaisena kuin se oli noin kahdeksan minuuttia sitten. 

Joku taivaalla näkemämme tähti on siis saattanut räjähtää jo miljoonia vuosia sitten. 

Valovuosi on matka, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa, noin 9,46 biljoonaa kilometriä.

Jos siis kuvitellaan että joku katselisi meitä valtavalla teleskoopilla 9,46 biljoonan kilometrin päästä,

hän näkisi maailmamme sellaisena kuin se oli vuosi sitten. 18,92 biljoonan kilometrin päässä nähtäisiin jo

entiseen normaaliin. 

Siis kun joku katselee riittävän kaukaa, hän saattaa nähdä ensisuudelmasi, ensiaskeleesi,

syntymäsi hetken tai vaikkapa isovanhempiesi ensikohtaamisen. Kun katsoo riittävän kaukaa, 

voi nähdä dinosaurusten aikaan. Tavallaan siis jokainen hetki, riippumatta siitä miten hyväksi, huonoksi 

tai arvokkaaksi sen haluamme määrittää, on ikuinen. Myös jokin sellainen hetki, 

joka ei lukeudu elämämme tähtihetkiin, vaan jonka mieluummin unohtaisimme, 

saattaa olla jonkun kaukaisen kosmisen olennon tarkasteltavana juuri nyt. 

Sen näkeminen voi olla hänen tähtihetkensä.

Toisaalta on lohdullista ajatella, että myös ne tähtihetket säilyvät ikuisesti.

Samoin kuin rakastamamme ihmiset jotka eivät enää ole keskuudessamme. 

Lapsuuden lemmikit ja nekin vuodet kun olit rypytön, harmaaton tai kun kroppa oli timmiksi treenattu. 

Hih! Entisistä elämistä puhumattakaan. 

No entäpä sitten jos jatketaan ajatusleikkiä toiseen suuntaan. Jos katsomalla riittävän kaukaa 

voit nähdä kauas menneisyyteen, kuinka voisit nähdä tulevaisuuteen? 

Ehkäpä menemällä tarpeeksi syvälle sisimpääsi.