Toivon kipinä

 

Havahduin tänään ajatukseen miten kuluneen reilun vuoden ajan meidän jokaisen surun ja mielipahan kokemukset on ikään kuin sanattomalla sopimuksella mitätöity, koska takuulla maapallolta löytyy satojatuhansia, ehkäpä miljoonia ihmisiä joilla on ollut rankempaa ja vaikeampaa.

Kuitenkin jokaisen kokemus on ainutlaatuinen ja tälle ihmiselle hänen olosuhteissaan ja elämäntilanteessaan merkityksellinen. Se että muilla on ehkä asiat huonommin, ei tee yksittäisen ihmisen kokemuksesta yhtään vähäisempää.

Kuitenkin näin meistä suuri osa on tiedostamattamme opetettu ajattelemaan tätä tiedostamattomien ihmisten toimesta. Syyllistetään syömään lautanen tyhjäksi kun Afrikassa lapset näkevät nälkää. Edellyttääkö se syyllistämistä että oppii arvostamaan jotain. Arvostan terveyttä, mutta syyllistämälläkään en tule vastuulliseksi toisten terveydestä.

Syyllistämisen, tuomitsemisen ja vähättelyn sijaan voisimme sallia toistemme tulla nähdyiksi ja kuulluiksi ja ehkä siten ennaltaehkäistä ylisukupolvisten traumojen syntymistä. Ajattelimmepa maailman tilanteesta mitä tahansa, olipa kokemuksemme millainen tahansa, kulunut vuosi on varmasti tuonut huolta, surua, murhetta ja stressiä elämäämme, tiedostimme sitä tai emme. Toivon että näistä asioista olisi mahdollista käydä avointa keskustelua ilman kahtiajakoa, leimaamista ja lokerointia.

Asioiden näkyväksi tekeminen ja kokemustemme jakaminen voi paitsi auttaa meitä niiden käsittelyssä, mahdollistaa sen että luomme toivon kipinän jonkun elämään.